sunnuntai 28. huhtikuuta 2013

Kevät valmisteluja

Viime sunnuntaina sain vihdoin pestyä ikkunat. Super Jee, koska ne ois kaivannut pahasti pesua jo syksyllä kun muutettiin tähän, mutta sillon homma jäi. Oli muuten likaset! Lika oli niin pinttynyt, että edes kovalla hinkkaamisella ei niistä ihan puhtaita tullut, pitänee siis pestä vielä uudestaan vahvemmalla aineella. Pesin samalla myös meidän ikkunalaudat, hieman eroa, eikö?










Kisutkin on nauttinut keväästä. Nyt on jo sen verran lämmin että voin päästää neidit parvekkeelle, ilman että itse paleltuisin sisällä (oven kun pitää olla auki). Suoraan meidän parvekkeen alla on pieni puu minkä tipuja onkin hyvä väijyä.


Kovasti odotan että pääsis jo tota parveketta laittamaan! Mulla on hyvät suunnitelmat mitä kaikkia kasveja sinne haluan, saa nähdä millainen on toteutus. Osa yrteistä mulla onkin jo esikasvatuksessa jogurttipurkeissa. Maanantaina kylvin basilikan, ruohosipulin ja oreganon siemenet, perjantaina persiljan. Sitruunamelissan ja korianterin siemenet odottaa vielä vuoroaan. Ostin sellasen muovisen ikkunalautakasvihuoneen. Useimmat yrtit kun ei pidä kylmästä, niin kasvihuoneen pohjalle kun lorauttaa lämmintä vettä, tarkenee yrtit entistä paremmin nauttia auringosta ikkunalaudalla. Ruohosipuli kuulemma tykkää viileästä, joten se hengailee ikkunalaudalla ihan ilman kasvihuonetta.



Puutarhurointi on niin jännää! Mä kantelen tota kasvihuonetta ympäri asuntoa, aamupäivän se viettää aamuauringossa keittiön ikkunalla, iltapäivän paisteesta siirrytään nauttimaan olkkariin, kylmimmät yöt yrtit viettää kylpyhuoneessa. Vettä kaatelen kasvihuoneen pohjalle ja pois. Käyn joka päivä monta kertaa kurkkimassa yrttipurkkeja että joko sinne on ilmestynyt jotain. Ja kyllä vain, kolmeen purkkiin neljästä on ilmestynyt jo jotain vihreää. Saa nähdä miten tässä käy. Viime vuonna varjoisalla Puistokadulla ja hyvin hatarilla yrtin kasvatustiedoilla sitruunamelissa taisi olla ainut jonka sain siemenestä kasvatettua syötäväksi. Tänä vuonna perehdyin asiaan paremmin, koska en halua mennä taas Plantageniin ostamaan taimia kuolleiden yrtinalkujen tilalle. Yhteishyvän sivuilta löysin todella pätevän oloisen yrtin kasvatus tietopaketin. Suosittelen tutustumaan, jos asia kiinnostaa.


sunnuntai 21. huhtikuuta 2013

Tallinnan matka ja muita kiireitä

Huh, en oo kerenny kirjottaa tänne ikuisuuteen (=melkein kahteen viikkoon) kun on ollut niin paljon puuhaa! Enkä malttais yhtään istua koneella kun tekee mieli puuhastella kaikkea. Nytkin linnut tsirputtaa niin ihanasti ulkonat ja ikkunat kaipais pesemistä ja yrtit kylvämistä... 

Viime viikko mulla meni perinteisesti töissä ja kotihommissa. Perjantaina oli meidän ystäväpariskunnan tupaantulijaiset. Illan emäntä oli loihtinut meille pöydän täydeltä herkkuja, nam! Oli mätirullia, kanamakaroonisalaattia, sipsiä, pähkinöitä, suklaata, boolia ja ah-niin-ihanaa valkosuklaa-daimkakkua.

Juhlista lähdimme varmaan ensimmäisinä, koska kotona odotti pakattavat laukut. Lauantaina lähdettiin Tallinnaan Anssin, siskoni ja äitini kanssa! Me tosiaan lauataina risteiltiin Viron puolelle Tallink Europalla (perillä Tallinnassa klo 22), oltiin kaksi yötä Hotelli Euroopassa ja maanantaina risteiltiin iltapäivällä takaisin Suomeen.

Hotell Euroopa oli hyvä valinta, kun tultiin maihin noin myöhään. Kymmenen tuntia matkustaneina meillä oli mielessä vaan yksi asia: nukkuminen! Euroopa sijaitsee aivan Tallinkin terminaali D:n vieressä, kävelymatkaa 5 minuuttia. Usein ollaan oltu Viru-hotellissa, joten tää oli kivaa vaihtelua. Hotelli oli siisti ja viihtyisä, henkilökunta oli iloista ja aamupala oli hyvä. Meillä oli huoneen ikkunat satamaan päin, toisessa huoneessa oli parvekekin.





Sunnuntai meillä meni tehokkaasti shoppaillen. Lähdettiin klo 9.45 Prisma-bussilla Rocca al Maren ostoskeskukseen, josta jatkoimme klo 13.30 bussilla Kristiine-keskukseen. Tuo Prisma-bussi on siis ilmainen, sen aikataulu löytyy esim. täältä. Tosi kätevä tapa liikkua noihin kauppakeskuksiin, tolla ei nimittäin voi eksyä. Shoppailun lomassa nautittiin vähän hiukopalaa.



Illalla käytiin syömässä keskiaikaisessa Peppersack-ravintolassa Vanhassa kaupungissa. Mä maistoin ankkaa ensimmäistä kertaa, kun otin alkuruuaksi talonsalaatin ankanfileellä. Ruoat oli hyviä, paikan tunnelma oli kohdillaan ja palvelu erinomaista. Olipa henkilökunta järjestänyt ihan hupaisan miekkailunäytöksenkin. 



Ruoan jälkeen käppäiltiin Vanhan kaupungin kujia pitkin takaisin hotellille...



Maanantaina oli ohjelmassa pikaiset shoppailut, yhdeltä lähti laiva takaisin kotia kohti. Syötiin niin meno- kuin tulomatkalla laivan seisovassa pöydässä. Kuten varmaan huomaa, mun mielestä hyvä ruoka ja matkailu kuuluu ehdottomasti yhteen. Tänkin reissun parhaat hetket oli mielestäni kun istuttiin yhdessä rauhassa syömässä.


Aivan ihana mustikkainen leivos!

maanantai 8. huhtikuuta 2013

Neulottu vauvan peitto

Mun ihana ystäväiseni ja hänen avoukkeli sai reilu kaksi viikkoa sitten poikavauvan. Mun tietenkin piti heti neuloa sille jotain lahjaksi. Tumppuja, sukkia, myssyjä, paitoja, housuja on tällasen vauvoja tuntemattoman hirveän vaikea neuloa. Mikä on hyvä malli? Mikä on oikea koko? Minkälaisia tarvii mihinkin aikaan vuodesta? Päädyin siis turvallisesti peittoon, siinä ei voi vikaan mennä. ;) Olikin oikein osuva valinta, heiltä puuttuikin vielä kunnollinen vaunuttelu peitto.





Tässä jonkinlaista ohjetta. Neuloin siis 16 kappaletta neliönmuotoisia tilkkuja 7 veljestä langasta. Täältä linkistä löytyy hirveän hyvä ohje. Tai mä ainakin tykkään noista, kun niistä tulee molemmin puolin samannäkösiä ja noita on nopsa tehä telkkaria katsoessa. Neliöt ihan vaan ompelin yhteen reunoistaan. Reunaan virkkasin kaksi kierrosta ihan ketjusilmukoita, ja viimeiseksi kierroksen tollasta pylväs-kiinteäsilmukka-systeemiä. Korjatkaa joku jos käytän vääriä termejä, kun mähän en "oikeesti osaa virkata", teen vaan. Tästä syystä en myöskään osaa oikein selittää miten toi reuna on tehty. Siinä on siis yhteen silmukkaan tehty kuusi pylvästä, pari silmukkaa väliä, sitten kiinteä silmukka, pari silmukkaa väliä, yhteen silmukkaan kuusi pylvästä, jne. Kulmissa pylväitä on kymmenen yhdessä silmukassa. Tässä kuvia, jos niistä sais paremmin tolkkua kun mun selostuksesta.




Lisäys 2.6.2013 Tyttövärisiä peittoja löytyy tästä linkistä.

sunnuntai 7. huhtikuuta 2013

Mustikkapiirakka ja kauluripää

Tein tänään mustikkapiirakkaa, koska pitäis saada käytettyä noi marjat pakkasesta ennen kun uusi marja-aika taas koittaa (ja koska se on hyvää)! Vadelmat meiltä onkin jo melkein loppu (yhtä rasiaa säästelen oikeaan hetkeen), mutta mustikoita ja mansikoita riittää.


Mustikkapiirakka

Pohja:
100 g sulaa voita
1 dl sokeria
1 muna
2 dl vehnäjauhoja
½ dl kaurahiutaleita
1 tl leivinjauhetta

Täyte:
5 dl mustikoita
1 prk kermaviiliä
1 muna
½ dl sokeria
(2 rkl perunajauhoa)
1 tl vanilliinisokeria

1. Vatkaa sokeri ja voi vaahdoksi. Lisää joukkoon muna. Sekoita kuivat aineet ja lisää joukkoon.
2. Voitele piirakkavuoka. Levitä taikina vuoan pohjalle ja reunoille.
3. Kaada mustikat pohjan päälle.
4. Sekoita muut täytteen aineet kulhossa ja kaada päälle.
5. Paista 200 asteisessa uunissa n. puoli tuntia.



Me sit jouduttin heti keskiviikkoaamuna laittamaan Wallulle se kauluri... Se oli yön aikana järsinyt hienon kokovartalosukkansa olkapäät lähes poikki, joten en uskaltanut ottaa sitä riskiä että se ois työpäivän aikana rimpuillut siitä ulos ja nuollut&tulehduttanut haavansa. 

Wallu on siitä keskiviikosta asti täysin reppana. Se kömpii koko ajan syliin. Jos sen laittaa lattialle niin puol minuuttia niin se on taas sylissä. Tai oiskin ees sylissä mutta jos vähänkin löhöää sohvalla niin se tulee tohon rinnalle istumaan.

Ja yöllä se nukkuu tietenkin jomman kumman meidän päällä tai tyynyllä. Mulla on jo vähän hermot mennyt, kun viime yönäkin kyljelläni nukkuessa Wallu kiipesi jatkuvasti mun olkapäälle istumaan. Aina kun laskin sen siitä viereeni sängylle ja kerkesin melkein nukahtaa uudestaan niin se oli jo taas siinä istumassa, siis olkapäällä! Koittakaapa nukkua kissa olkapäällä, ei onnistu...


tiistai 2. huhtikuuta 2013

Pääsiäismuffinsit ja munaton Wallu

Mun kummitäti kävi jokin aika sitten Berliinissä, mistä hän toi mulle tuliaisiksi suklaata ja leivontajuttuja. Pitikin heti muffinseja tehdessä kokeilla näitä ihania koristeita. Muffinsit tein tällä lemppariohjeellani. En varsinaisesti jaksanut satsata tohon koristeluun. Noita porkkanaitahan ei ois vaikee itsekään tehdä marsipaanista, mietin että niillä ois hyvä koristella vaikka porkkanakakku!

SUKLAAMUNA

MARSIPAANIPORKKANA
Meidän Wallulta lähti tänään munasarjat, hän on nyt siis ihan munaton. Wallulle ei olis riittänyt pelkkä kauluri, koska Tiuski pesee sitä, joten Waltsulle laitettiin kokovartalosukka. Ja nyt se näyttää ihan maksamakkaralta! Sydäntä särkee kun kattoo sitä kun se yrittää pestä itteensä mutta kieli vaan tarttuu tohon pukuun kiinni. Mutta on toi parempi vaihtoehto, voi kuitenkin liikkua aika vapaasti, ei kolise kauluri joka ovenpieleen.



Meidän pikkuakka onkin ihan hoikka! Sillä on vaan niin muhkee karva että näyttää isommalle. Painoa neidillä oli 2,8 kiloa.